Juri Nummelin -palkinnot 2025

TOISET JURI NUMMELIN -PALKINNOT JAETTU

ELOKUVA, KUVITUSTAIDE JA VINTAGE-TYYLI ETUALALLA

Kirjailija Juri Nummelin on myöntänyt historian toiset Juri Nummelin -palkinnot. Ne myönnettiin erilaisille kulttuurialan vaikuttajille. Palkinnoissa korostuivat elokuva, kuvitustaide ja vintage-tyyli sekä kaupunkikulttuuri, jotka ovat Nummelinille tärkeitä aloja.  

Palkinnot menivät festivaalijohtaja Tytti Rantaselle, kuvittaja ja kuvataiteilija Pauliina Mäkelälle ja vintage-yrittäjä Eija Mannilalle ja hänen VintagEija's-kaupalleen. Palkintoon kuuluu kunniakirja, jonka on suunnitellut graafikko J.T. Lindroos. Kunniakirjassa esiintyy Nummelinin kissa Lilith Hiisku, jonka on piirtänyt Tuuli Hypen.

Palkintojen perustelut:

Tytti Rantanen

Tytti Rantanen on monipuolinen elokuvafestivaalialan työntekijä ja mediataidealan ammattilainen, joka on toiminut laajasti erilaisten kuratointi- ja levitysasioiden parissa. Rantanen on työskennellyt niin suomalaisen mediataiteen keskuksessa AV-arkissa kuin Cinema Orionin ohjelmatyöryhmässäkin. Hän on pitkään ollut mukana Espoo Cinén toiminnassa, ja tätä nykyä hän on festivaalin toiminnanjohtaja. Rantanen on tuonut esiin uusia ääniä ja poistanut vaihtoehtoiselta elokuvalta sen marginaalista stigmaa. Mediatutkija Kari Yli-Annala arvioi Espoo Cinéä vuonna 2024 verkkolehti Mustekalassa julkaistussa kirjoituksessa ja toi esiin deleuzeläisen vähätaiteen käsitteen. Yli-Annala kirjoitti: "Marginaalisina pidettyjä alueita, metodeja ja aiheita esittelemällä elokuvafestivaalikin voi toimia vähätaiteellisesti. Tämä toteutui mielestäni useiden Espoo Cinéssä esillä olleiden elokuvien kohdalla." Espoo Cinén yhteydessä järjestetty vammaisuutta käsittelevä Crip Ciné -kokonaisuus laajeni Rantasen johdolla vuonna 2025 omaksi tärkeäksi festivaalikseen.  

Rantasen monialaisuus on ihme. Hän on toiminut myös filosofisen niin & näin -lehden päätoimittajana, ja hän kuuluu edelleen lehden toimituskuntaan. Hänen lehteen kirjoittamistaan jutuista nostamme erikseen esille mainion esseen "Cinenarkoleptikon tunnustuksia", jossa hän käsittelee elokuvissa nukkumista monipuolisesti ja dialektisesti. Essee liikkuu tunnustuksen ja oppineen pakinan välillä. Taustaansa Kotkassa Rantanen on käyttänyt mainiosti Juha Vainion musiikkia ja sanoituksia käsittelevässä esseessä "Mä muistan sen ahvenen", joka julkaistiin Mustekala-verkkolehdessä. 

Ilman Tytti Rantasta suomalainen elokuvaelämä olisi paljon tylsempää. 

Pauliina Mäkelä 

Pauliina Mäkelä on Suomen johtavia kuvittajia, joka luottaa perinteiseen käsityöhön ja lyijykynällä piirtämiseen maalaamisen sijasta. Mäkelä on tehnyt niin kirjan- kuin levynkin kansia sekä kuvittanut aikakauslehtiä Suomen Kuvalehdestä Parnassoon. Hänen kuvitustyönsä on samaan aikaan realistisen pikkutarkkaa ja häiritsevän surrealistista, ja samanlaista on myös hänen kuvataiteensa, jossa on myös installaation piirteitä. Mäkelän maailmassa on jatkuvasti kuin jokin pieni virhe, jonka huomaa vasta pitkän tarkastelun jälkeen. 

Mäkelä on saanut Kuvittajat ry:n Vuoden kuvittaja -palkinnon vuonna 2021, ja aiemmin hän on ollut Finlandia Junior -ehdokkaana Paula Norosen kanssa. Mäkelän kuvituksia koottiin vuonna 2024 Lahden visuaalisten taiteiden museossa Malvaan. "Paras suomalainen kuvitusnäyttely vuosiin", sanoo kriitikko ja tietokirjailija Ville Hänninen. Jos näyttely olisi pidetty Helsingissä, kaikki olisivat Hännisen mukaan puhuneet siitä. 

Mäkelä on ollut tärkeässä roolissa myös yhdistyspuolella. Hän on ollut perustamassa Kuti Kuti -sarjakuvakollektiivia, joka on toiminut vuodesta 2005 alkaen. Mäkelä on myös työskennellyt monialaisessa Harmaa-työryhmässä, joka on tuottanut tieteellisiä julkaisuja ja sosiaalisen median sisältöä, jossa filosofia yhdistyy kuvalliseen ilmaisuun. Mäkelä on toiminut taiteen ja kulttuurin puolesta myös Taiteen edistämiskeskuksen Varsinais-Suomen taidetoimikunnan puheenjohtajana. 

Mäkelän monialaisuus on ihme. Hän on tehnyt myös esitystaidetta puolisonsa, muusikko Topias Tiheäsalon kanssa. Kultapalmut-nimellä esiintyvä duo on nostanut vanhentuneet esityslaitteet, piirtoheittimet, uuteen taiteelliseen kukoistukseen. Omalle perheelleni Mäkelän työt tulivat tutuksi Petomiehen julkaiseman Nuppuset-kirjasarjan ansiosta. Nostalgisen pienikokoiseen kirjasarjaan tekemässään osassa Mäkelä oli piirtänyt kissan, koiran ja pupun seikkailemaan outoja yksityiskohtia täynnä olevaan puutarhaan. Kirja oli meillä olleista Nuppusista suosituin, jota katseltiin usein iltasadun päätteeksi. 

Ilman Pauliina Mäkelää suomalainen mediamaisema olisi paljon tylsempi.

Eija Mannila ja VintagEija's

Eija Mannila on pitänyt vintage-vaatteisiin keskittynyttä VintagEija's-kauppaa Turussa jo vuodesta 2008, ja liike on noussut tärkeäksi keitaaksi vintage-muodin harrastajien keskuudessa. Katukuvamme olisi paljon köyhempi ilman Mannilaa ja hänen työtään, jota hän on usein tehnyt yhteistyössä toisten liikkeiden, kuten Sirpa Kiviharjun Evergreen Garderobin kanssa. 

Eija Mannila suhtautuu työhönsä tunnollisesti ja vastuullisesti. Mannila pitää huolen siitä, että kaikki myynnissä olevat vaatteet ovat hänen itsensä myyntiin valitsemia. Kuten liikkeen nettisivuilla kirjoitetaan, ne eivät ole mitään "paaleina ulkomailta laivattua bulkki-'vintagea'", jota monet muut ketjut ja liikkeet myyvät. Mannilaa voi kiittää myös huolellisuudesta: "Kaikki tuotteet pestään ja puhdistetaan materiaalille sopivimmalla tavalla, ja jos jokin tuote kaipaa vielä pesulakäyntiä, on se mainittu tuotteen kuvauksessa ja otettu huomioon hinnassa. Tuotteet on myös korjattu mahdollisuuksien mukaan." VintagEija's on verkkokaupan ja bulkin aikana erinomainen esimerkki käsityöläisyydestä ja kuratoinnista, jolla säntillisesti ja rakkaudella hoidettu myymälä voi pärjätä digitalisoituvassa maailmassa. Mannila on myös kamppaillut ansiokkaasti urheilu-vintagen valtavirtaistumista vastaan. Tyylitajusta kertovat niin ikään liikkeessä pidetyt musiikki-illat, joiden annista on usein vastannut hänen puolisonsa Timo Luostarinen, joka soittaa vanhoja sinkkuja matkalevysoittimilla. 

Mannilan sinnikkyys on ihme. Katoavien kivijalkakauppojen ja jatkuvasti nousevien liikevuokrien maailmassa hän on jaksanut pitää liikettä pystyssä vaihtuvissa osoitteissa ja myös laajentanut rohkeasti Turun ulkopuolelle, kuten kertoo mukanaolo Helsingissä kauppakeskus Redin SHM Storessa. 

Ilman Eija Mannilaa Turku olisi paljon tylsempi paikka ja turkulaiset tylsemmän näköisiä. 

Juri Nummelin -palkinnot jaettiin yökerho Dynamossa lauantaina 10.5. noin klo 20. 

Juri Nummelin -palkinto on turkulaisen kulttuurivaikuttajan Juri Nummelinin vuonna 2024 perustama palkinto, jonka saajat Nummelin valitsee itse päättämistään ehdokkaista. Tarkoitus on jakaa palkinto vuosittain Nummelinin syntymäpäiväjuhlien yhteydessä. Palkintoon johtavasta ajatus- ja assosiaatioketjusta Nummelin kiittää runoilija Karri Kokkoa. 

Juri Nummelin -palkinnot 2024

Elämäntyöpalkinto: Harri Kumpulainen

Harri Kumpulainen (1948-2025) on pitkän linjan kirjailija, toimittaja ja kustantaja, joka on urallaan toiminut marginaaleissa ja marginaalien marginaaleissa. Hän on kirjoittanut romantiikkaa kioskilehtiin, scifiä ja kauhua aikakauslehtiin, oppineita ja pohdiskelevia esseitä tieteiskirjallisuudesta, hän on toimittanut Isojen poikien kuvaristikot -nimistä lehteä, hän on kirjoittanut Turun murteella pakinoita, jotka peittoavat monien muiden murrepakinat nokkeluudessaan ja hauskuudessaan. Vuodesta 2007 hän on julkaissut Turbator-kustantamollaan kirjoja tinkimättömällä linjalla ja keskittynyt alueisiin, joita isommat kustantamot hylkivät: kauhuun, scifiin, länkkäreihin, vanhoihin seikkailutarinoihin, suomenruotsalaiseen fantasiaan, pornoon. Ylipäätään Kumpulainen on uskonut novelliin, lyhyeen mittaan, niin yhden kirjailijan novellikokoelmiin kuin antologioihinkin, usean kirjoittajan yhteiskokoelmiin, jollaisia kukaan muu ei 2000-luvun alussa julkaissut. Sittemmin monet muut kustantajat ovat ottaneet antologiat ohjelmistoonsa, eikä antologiabuumi vaikuta vieläkään laantuvan. Ilman Harri Kumpulaista suomalainen kirjallisuus olisi paljon tylsempää.

Kyse on myös henkilökohtaisesta tunnustuksesta, sillä tein ensimmäiset antologiani nimenomaan Harri Kumpulaiselle. Ilman Harri Kumpulaista ei olisi Juri Nummelinia siinä mitassa kuin hänet nyt tunnemme. 

Elämäntyöpalkinto: Jussi Lehtinen ja Dynamo

Jussi Lehtinen on pitkän linjan klubiyrittäjä, jonka ravintoloita ovat olleet legendaarinen Appelsiini, keikkapaikka Säätämö ja Bar Kuka. Legendaarisin on kohta 30 vuotta samassa paikassa pysynyt Dynamo, Turun ja ehkä koko Suomen ainoa uusrenessanssityylisessä puutalossa sijaitseva vaihtoehtoklubi. Dynamon linjana on vuodesta 1997 saakka ollut avoimuus ja suvaitsevaisuus, mikä näkyy nykyään muun muassa siinä, miten sateenkaariväki on ottanut paikan omakseen. Dynamossa kunnioitetaan myös perinteitä: paikassa on aina elävä DJ, joka päättää itse soitettavat biisit ja tekee valintoja myös lennosta, kuin improvisaationa. Omanlaisensa legenda on Esko Routamaa, joka soittaa frakki päällä mykkäelokuvien musiikkia, jossa ei ole droppeja, mutta saa silti tanssilattiat täyteen. Dynamon olemassaolo on ihme. 

Monille 50-vuotiaille ja vanhemmille indiemusiikin parissa kasvaneille Dynamo on käytännössä ainoa vaihtoehto, jos tanssijalka vipattaa ja haluaa viikonloppuiltoihinsa muutakin kuin rauhallista baarissa istumista. Ilman Jussi Lehtistä Turun yöelämä ja kulttuurielämä ylipäätään olisivat paljon tylsempiä.

Tomi Tuominen ja Alfa Antikva

Tomi Tuominen on turkulainen monialainen kulttuuritoimija, joka osti rappiotilaan päässeen tunnetun Alfa Antikva -antikvariaatin vuonna 2021. Hän muutti alun perin vuonna 1983 perustetun antikvariaatin konseptia ja muokkasi tilaa viihtyisään ja valoisaan suuntaan. Hän ei kuitenkaan kajonnut siihen, mikä antikvariaateissa ihmisiä eniten viehättää: vanhaan tavaraan ja menneen ajan kulttuuriartefakteihin. Myynnissä on kirjoja, sarjakuvia, elokuvia, levyjä ja niin sanottua pop-antiikkia, kuten pelejä, ukkeleita ja bändipaitoja. Lisäksi tilassa on järjestetty keikkoja, ja asiakaskokemusta on muutenkin pohdittu tarkkaan, levyjä voi esimerkiksi kuunnella ennen ostopäätöstä. Uudistettu Alfa Antikva on osoittautunut todella suosituksi antikvariaatiksi, vaikka antikvariaattien ajan piti olla jo ohitse.  

Tuominen on toiminnallaan osoittanut, että käytetyn tavaran kauppoja vielä tarvitaan. Lisäksi hän on osoittanut, että kivijalkakauppa voi olla aktiivinen ja tarpeellinen tila, jossa ihmiset käyvät viihtyäkseen, ja että 2020-luvullakaan verkkokauppa ei ole välttämättömyys. Ylipäätään Alfa Antikva osoittaa sen, että kaupungeissa ei tarvitse luopua pienistä korttelikaupoista. 

Alfa Antikva on yhteisö myös somessa, minkä takaavat Tomi Tuomisen kirjoittamat humoristiset, ironiset ja itseironiset ja popkulttuuriviitteitä vilisevät päivitykset. Erään tuntemani kirjallisuudentutkijan sanoin kaikkien firmojen tulisi ottaa mallia Alfa Antikvan somepäivityksistä: "Olen kateellinen päivitysten kirjoittajalle sujuvasta ilmavasta tyylistä." 

Ilman Alfa Antikvaa Turku olisi paljon tylsempi paikka.