Juri Nummelin -palkinnot 2026

Antti Nylénille ja Bokehille radikaalista ja tyylitietoisesta työstä kirjallisuuden ja julkaisukulttuurin parissa

Jokainen tietää, että kirjallisuus on kriisissä. Se on aina ollut kriisissä, mutta nykyisenä äänikirjojen ja tekoälyn aikana kirjallisuus on ehkä uhatumpaa kuin aiemmin. Yksittäisten kirjojen myyntimäärät vähenevät jatkuvasti, kirjailijoiden toimeentulo on surkeampaa kuin koskaan, kuntien ja valtion julkinen tuki on vaarassa vähetä minimiin. 

Ylipäätään kirjan merkitys on kadonnut tai vähintään katoamassa. Fyysinen kirja ei merkitse suurelle osalle ihmisiä mitään. 

Ratkaisuja asiaan voi olla useita. Yhden niistä on tarjonnut Antti Nylén ja hänen vuonna 2020 alkanut julkaisuprojektinsa Bokeh. En käytä sanaa "kustantamo", sillä, kuten Nylén on itse sanonut, kuka tahansa pystyy kustantamaan, kunhan vain on ylimääräistä rahaa, ei tarvitse kuin laskut maksaa. Mutta julkaisemiseen ei moni pysty. 

Antti Nylén on osoittanut, että hän pystyy. Hän tekee kirjoittamansa manifestin mukaan kirjahkoja, joilla hän pyyhkii kaupallisen pölyn julkaisemisen teon yltä. Bokehin kirjoista suurin osa on hänen itsensä painamia, leikkaamia ja sitomia. Kirjojen painosmäärä on kahdestakymmenestä kahteensataan; vain muutama kirjapainossa painettu kirja ylittää tämän määrän ja lähestyy perinteistä kustannetta. 

Bokehin kirjat ovat myös graafista taidetta, kauniita ja kestäviä. Ne on tarkoitettu luettavaksi pitkään päin vastoin kuin suurin osa nykyisin kustannetuista kirjoista. Bokeh on julkaissut Ville-Juhani Sutisen ja Tekla Inarin valokuvakirjoja, E. L. Karhun ja Hanneriina Moisseisen tekstiilitaidekirjoja, Toni Lahtisen runoja, modernin runouden käännösklassikoita, kuten Francis Picabiaa, Antti Hurskaisen ja Laura Lindstedtin esseitä, myös jonkinlaisia epäkirjoja, jotka haastavat käsityksemme siitä, millainen kirja voi olla, kuten Kaikki nimet, jossa luetellaan Nylénin Jarvis-kissan kaikki lempinimet. Bokeh on kuitenkin saanut myös paljon julkista kiitosta esimerkiksi tuoreesta Roland Barthes -käännöksestä Valoisa huone, Nylénin omien esseiden yhteislaitoksesta puhumattakaan. Tärkeä myös Bokehin julkaisema Vastalause, Nylénin oma pamfletti yhteiskunnan kurjistavasta vaikutuksesta kulttuuriin. 

Bokeh voi tarkoittaa Antti Nylénin uudissanaa kirjahkoa, mutta alun perin se on japaninkielinen valokuvaustermi, joka tarkoittaa tarkennusalueen ulkopuolelle jäävää sumuista aluetta. Bokeh jättää tarkoituksella tarkentamatta, jotta näkisimme paremmin. Bokeh muistuttaa, että elämää ei ole tarkoitus elää tarkoin säädeltyjen raamien, esimerkiksi talouskuriajattelun, mukaan, vaan on oltava tilaa myös hämärien essee- ja runokirjojen selailuun ja ylipäätään sivistymiseen ja ihmisenä kasvamiseen. 

Ja siksi vuoden 2026 Juri Nummelin -palkinto myönnetään Antti Nylénille ja Bokehille radikaalista ja tyylitietoisesta työstä kirjallisuuden ja julkaisukulttuurin parissa. 

Marjo Haapasalolle ja Boutique Minnelle pitkäjänteisestä työstä pukusuunnittelun ja vintagekulttuurin parissa

Pukeutumiskulttuuri on kriisissä. Eettistä ja ekologista pukeutumista ja kierrätystä uhkaavat jättimäiset pakettivyöryt kiinalaista ultrahalpakaupoista, ja Suomessakin toimivat pikamuotikaupat vaihtavat valikoimaa muutaman viikon välein. 

Onneksi on ihmisiä, jotka taistelevat vastaan. Yksi näistä on turkulainen Marjo Haapasalo, joka on pyörittänyt Kaskenkadulla sijaitsevaa Boutique Minneä vuodesta 2007. Minne on keskittynyt hää- ja juhlapukujen suunnitteluun, jotka tehdään käsityönä laadukkaista materiaaleista, ja liikkeessä on saatavilla myös  vintage- ja secondhand- juhlapukuja sekä koruja ja asusteita. Vintagepukuja voidaan myös muunnella, mikä tekee niistä monikäyttöisempiä. Näin Marjo Haapasalo taistelee kertakäyttö- ja kerskakulutuskulttuuri vastaan, joskus turhautuneena, mutta aina urhoollisesti. 

Marjo Haapasalo on myös työskennellyt teatteripuvustuksen parissa, muun muassa Turun kesäteatterissa, Seinäjoen kaupunginteatterissa, Porin teatterissa, Linna-teatterissa ja Åbo Svenska Teaterissa. Turun Aurinkobaletin pukusuunnittelijana hän on työskennellyt vuodesta 1999 saakka.  

Marjo oli myös merkittävässä roolissa eri vuosikymmenten vintagetyylisiä häästailauksia ja hääkulttuuria esittelevässä kirjassa Hurmaavat häät, jonka muut tekijät olivat Elina Teerijoki ja Emilia Kallinen. 

Marjo on osoittanut myös ymmärtävänsä seksuaalista, sukupuolellista ja kehollista moninaisuutta. Kun olen teettänyt hänellä nimenomaan miehelle tarkoitettuja mekkoja, hän on heti ymmärtänyt, millaisista ratkaisuista pidän, mutta samalla kuitenkin osoittanut, millaisia muunlaisia ratkaisuja voi tehdä. Valmistuneet vaatteet ovat olleet tyylikkäitä, mukavia ja nimenomaan minulle tehtyjä. 

Ja muun muassa siksi vuoden 2026 Juri Nummelin -palkinto Marjo Haapasalolle ja Boutique Minnelle pitkäjänteisestä työstä pukusuunnittelun ja vintagekulttuurin parissa. 

Aleksi Sibeliukselle, Santeri Ruohoselle ja Oluthuone Hannikaiselle rajoja rikkovasta mutta vanhaa sopivasti säilyttävästä työstä baari- ja kaupunkikulttuurin parissa

Kirjallisuuden ja pukeutumisen lisäksi kriisissä ovat myös kaupunkitilat. Jatkuvasti vähemmän on olemassa kodikasta ja kutsuvaa tilaa, jota ei olisi jo kättelyssä suunniteltu piloille tai joka ei tyrkyttäisi itseään muodikkailla ratkaisuilla. 

Siksi on ilo löytää aivan kuin uutena jokin tila, joka sekä täyttää aiemman tehtävänsä että kutsuu uusia yleisöjä kuitenkaan menettämättä mitään ominaisluonteestaan. Tällainen on Oluthuone Hannikainen, jossa kävin ensimmäistä kertaa vasta vuonna 2023 tai 2024. 

Monille Hannikainen on näyttäytynyt vain tavanomaisena korttelikapakkana, jossa kantapeikot istuvat käsi tuopissa tiukasti kiinni. Vuonna 2022 paikka sai uudet omistajat, joilla oli järkeä olla tekemättä paikalle mitään. Aleksi Sibelius tuli samana vuonna ravintolapäälliköksi, ja hän sai vapaat kädet kehittää baarin toimintaa. Aleksi ymmärsi, että täysin uuden rakentaminen vanhoihin tiloihin olisi ollut väärin kanta-asiakkaita kohtaan eikä olisi välttämättä tuonut uusia asiakkaita. Myös se, että minkäänlaista budjettia ei aluksi ollut, vapautti kädet. Kirjailija Tuomas Mustikaisen avustuksella Hannikaiseen perustettiin kirjaillat, jotka ovat alusta alkaen vetäneet innostuneita kuulijoita. Lisäksi kortensa ovat tuoneet kekoon kitaristi Topias Tiheäsalo, joka on järjestänyt Hannikaisessa ilmaisia jazz- ja muita keikkoja, sekä DJ Arttu Seppänen, joka on tuonut Turkuun mielettömät Jytää ja iskelmää -illat. Näissä voi nähdä, kun parikymppiset ryntäävät saman tien tanssilattialle kuullessaan vaikkapa Vera Teleniuksen "Mani Manin" ensitahdit. Hannikaisen musiikkitoiminta on laajentunut viime aikoina, varsinkin kun baariin pystyttiin hankkimaan uudet PA-laitteet. Lisäksi Santeri Ruohonen tuli toimintaan mukaan, jolloin paikkaan on voitu järjestää useampia musiikkitapahtumia. Tätä kirjoittaessani Hannikaisessa ollaan järjestämässä vibrafonisti Severi Pyysalon muistokonserttia. 

Hannikainen ei kuitenkaan ole missään vaiheessa lakannut olemasta kantapeikkojen oma baari. Se on sitä edelleen, mutta samalla siitä on tullut kuin vaivihkaa kulttuurin- ja musiikinjanoisen yleisön suosikkipaikkoja, jossa on aina halpaa olutta. Oluthuone Hannikainen osoittaa hienosti, miten kerroksellisuus on itsessään arvokasta. Viimeksi 1990-luvulla remontoidussa baarissa on lämmin ja kodikas tunnelma, ja siellä kokoontuu aina yhteisö, mikä on todella arvokas asia 2020-luvulla. 

Ja siksi vuoden 2026 Juri Nummelin -palkinto myönnetään Aleksi Sibeliukselle, Santeri Ruohoselle ja Oluthuone Hannikaiselle rajoja rikkovasta, mutta vanhaa sopivasti säilyttävästä työstä baari- ja kaupunkikulttuurin parissa. 

Elämäntyöpalkinto Vesa Kataistolle pitkäjänteisestä ja periksiantamattomasta työstä sarjakuvakulttuurin hyväksi 

Suomalainen sarjakuva on kriisissä. Se on ehkä laadukkaampaa ja moniäänisempää kuin koskaan, mutta julkaisut eivät näy julkisuudessa eivätkä ne myy. Uusien kotimaisten sarjakuvien julkaisu on jäänyt muutaman pienen toimijan harteille, kun isommat kustantamot keskittyvät vain hiukan yliolkaisesti tehtyihin varmoihin ja nostalgialla pelaaviin käännösnimikkeisiin. 

Onneksi on ihmisiä, joille sarjakuva on elävää kulttuuria ja itseisarvo. Vesa Kataisto on tällainen ihminen. Itseään säästämättä hän on työskennellyt sarjakuvan parissa useita vuosikymmeniä. Hän oli mukana perustamassa sarjakuvabaari Cosmic Comic Cafea vuonna 1997, ja hän kirjoitti samaan aikaan sarjakuva-arvosteluja ja muita juttuja Turun Ylioppilaslehteen sekä muihin lehtiin. Myöhemmin hän oli Sarjainfon päätoimittaja vuosina 2004-2009, ja hän onkin ollut lehden pitkäaikaisin päätoimittaja ennen nykyistä päätoimittajaa, Aino Sutista. Vesa Kataisto on myös työskennellyt sarjakuvien kustannustoimittajana Arktisessa Banaanissa, Täydessä Kädessä ja Otavassa, jossa hän on viimeksi toiminut Fingerporin parissa. Vesa on myös suomentanut useita sarjakuvia, kuten Aarne Ankkaa, Modesty Blaisea ja Vastakarvaan. Hatun arvoinen suomennostyö on Derf Backderfin Kent Staten käännös. 

Vesan työ sarjakuvan parissa on laajaa myös järjestökentällä, ja hän on ollut Sarjakuvaseuran hallituksessa todella pitkään. Lisäksi hän on toiminut monissa sarjakuvatapahtumissa väsymättömänä haastattelijana. Vesa Kataiston mukaan on nimetty kiertopalkinto, jonka hän luonnollisesti sai itse ensimmäisenä. Palkintona oli tuolloin pullo Jaloviinaa. Vesa on myös saanut Kemin sarjakuvapäivien Lehti-Lempi-palkinnon vuonna 2006. Vesa tunnetaan myös väsymättömänä kirjojen roudaajana. 

Vesa Kataisto on pyyteettömästi sarjakuvan puolella. Hänen tiedetään maksaneen omista taskuistaan joidenkin sarjakuvateosten julkaisemisen, kun muualta ei rahaa ole tullut. Hän on kirjoittanut sarjakuvamme historian parhaan Pöyrööt-parodian. Ilman Vesa Kataistoa suomalainen sarjakuva olisi paljon tylsempää. 

Siksi elämäntyöpalkinto sarjakuvan parissa tehdystä työstä Vesa Kataistolle!

Juri Nummelin -palkinnot 2025

TOISET JURI NUMMELIN -PALKINNOT JAETTU

ELOKUVA, KUVITUSTAIDE JA VINTAGE-TYYLI ETUALALLA

Kirjailija Juri Nummelin on myöntänyt historian toiset Juri Nummelin -palkinnot. Ne myönnettiin erilaisille kulttuurialan vaikuttajille. Palkinnoissa korostuivat elokuva, kuvitustaide ja vintage-tyyli sekä kaupunkikulttuuri, jotka ovat Nummelinille tärkeitä aloja.  

Palkinnot menivät festivaalijohtaja Tytti Rantaselle, kuvittaja ja kuvataiteilija Pauliina Mäkelälle ja vintage-yrittäjä Eija Mannilalle ja hänen VintagEija's-kaupalleen. Palkintoon kuuluu kunniakirja, jonka on suunnitellut graafikko J.T. Lindroos. Kunniakirjassa esiintyy Nummelinin kissa Lilith Hiisku, jonka on piirtänyt Tuuli Hypen.

Palkintojen perustelut:

Tytti Rantanen

Tytti Rantanen on monipuolinen elokuvafestivaalialan työntekijä ja mediataidealan ammattilainen, joka on toiminut laajasti erilaisten kuratointi- ja levitysasioiden parissa. Rantanen on työskennellyt niin suomalaisen mediataiteen keskuksessa AV-arkissa kuin Cinema Orionin ohjelmatyöryhmässäkin. Hän on pitkään ollut mukana Espoo Cinén toiminnassa, ja tätä nykyä hän on festivaalin toiminnanjohtaja. Rantanen on tuonut esiin uusia ääniä ja poistanut vaihtoehtoiselta elokuvalta sen marginaalista stigmaa. Mediatutkija Kari Yli-Annala arvioi Espoo Cinéä vuonna 2024 verkkolehti Mustekalassa julkaistussa kirjoituksessa ja toi esiin deleuzeläisen vähätaiteen käsitteen. Yli-Annala kirjoitti: "Marginaalisina pidettyjä alueita, metodeja ja aiheita esittelemällä elokuvafestivaalikin voi toimia vähätaiteellisesti. Tämä toteutui mielestäni useiden Espoo Cinéssä esillä olleiden elokuvien kohdalla." Espoo Cinén yhteydessä järjestetty vammaisuutta käsittelevä Crip Ciné -kokonaisuus laajeni Rantasen johdolla vuonna 2025 omaksi tärkeäksi festivaalikseen.  

Rantasen monialaisuus on ihme. Hän on toiminut myös filosofisen niin & näin -lehden päätoimittajana, ja hän kuuluu edelleen lehden toimituskuntaan. Hänen lehteen kirjoittamistaan jutuista nostamme erikseen esille mainion esseen "Cinenarkoleptikon tunnustuksia", jossa hän käsittelee elokuvissa nukkumista monipuolisesti ja dialektisesti. Essee liikkuu tunnustuksen ja oppineen pakinan välillä. Taustaansa Kotkassa Rantanen on käyttänyt mainiosti Juha Vainion musiikkia ja sanoituksia käsittelevässä esseessä "Mä muistan sen ahvenen", joka julkaistiin Mustekala-verkkolehdessä. 

Ilman Tytti Rantasta suomalainen elokuvaelämä olisi paljon tylsempää. 

Pauliina Mäkelä 

Pauliina Mäkelä on Suomen johtavia kuvittajia, joka luottaa perinteiseen käsityöhön ja lyijykynällä piirtämiseen maalaamisen sijasta. Mäkelä on tehnyt niin kirjan- kuin levynkin kansia sekä kuvittanut aikakauslehtiä Suomen Kuvalehdestä Parnassoon. Hänen kuvitustyönsä on samaan aikaan realistisen pikkutarkkaa ja häiritsevän surrealistista, ja samanlaista on myös hänen kuvataiteensa, jossa on myös installaation piirteitä. Mäkelän maailmassa on jatkuvasti kuin jokin pieni virhe, jonka huomaa vasta pitkän tarkastelun jälkeen. 

Mäkelä on saanut Kuvittajat ry:n Vuoden kuvittaja -palkinnon vuonna 2021, ja aiemmin hän on ollut Finlandia Junior -ehdokkaana Paula Norosen kanssa. Mäkelän kuvituksia koottiin vuonna 2024 Lahden visuaalisten taiteiden museossa Malvaan. "Paras suomalainen kuvitusnäyttely vuosiin", sanoo kriitikko ja tietokirjailija Ville Hänninen. Jos näyttely olisi pidetty Helsingissä, kaikki olisivat Hännisen mukaan puhuneet siitä. 

Mäkelä on ollut tärkeässä roolissa myös yhdistyspuolella. Hän on ollut perustamassa Kuti Kuti -sarjakuvakollektiivia, joka on toiminut vuodesta 2005 alkaen. Mäkelä on myös työskennellyt monialaisessa Harmaa-työryhmässä, joka on tuottanut tieteellisiä julkaisuja ja sosiaalisen median sisältöä, jossa filosofia yhdistyy kuvalliseen ilmaisuun. Mäkelä on toiminut taiteen ja kulttuurin puolesta myös Taiteen edistämiskeskuksen Varsinais-Suomen taidetoimikunnan puheenjohtajana. 

Mäkelän monialaisuus on ihme. Hän on tehnyt myös esitystaidetta puolisonsa, muusikko Topias Tiheäsalon kanssa. Kultapalmut-nimellä esiintyvä duo on nostanut vanhentuneet esityslaitteet, piirtoheittimet, uuteen taiteelliseen kukoistukseen. Omalle perheelleni Mäkelän työt tulivat tutuksi Petomiehen julkaiseman Nuppuset-kirjasarjan ansiosta. Nostalgisen pienikokoiseen kirjasarjaan tekemässään osassa Mäkelä oli piirtänyt kissan, koiran ja pupun seikkailemaan outoja yksityiskohtia täynnä olevaan puutarhaan. Kirja oli meillä olleista Nuppusista suosituin, jota katseltiin usein iltasadun päätteeksi. 

Ilman Pauliina Mäkelää suomalainen mediamaisema olisi paljon tylsempi.

Eija Mannila ja VintagEija's

Eija Mannila on pitänyt vintage-vaatteisiin keskittynyttä VintagEija's-kauppaa Turussa jo vuodesta 2008, ja liike on noussut tärkeäksi keitaaksi vintage-muodin harrastajien keskuudessa. Katukuvamme olisi paljon köyhempi ilman Mannilaa ja hänen työtään, jota hän on usein tehnyt yhteistyössä toisten liikkeiden, kuten Sirpa Kiviharjun Evergreen Garderobin kanssa. 

Eija Mannila suhtautuu työhönsä tunnollisesti ja vastuullisesti. Mannila pitää huolen siitä, että kaikki myynnissä olevat vaatteet ovat hänen itsensä myyntiin valitsemia. Kuten liikkeen nettisivuilla kirjoitetaan, ne eivät ole mitään "paaleina ulkomailta laivattua bulkki-'vintagea'", jota monet muut ketjut ja liikkeet myyvät. Mannilaa voi kiittää myös huolellisuudesta: "Kaikki tuotteet pestään ja puhdistetaan materiaalille sopivimmalla tavalla, ja jos jokin tuote kaipaa vielä pesulakäyntiä, on se mainittu tuotteen kuvauksessa ja otettu huomioon hinnassa. Tuotteet on myös korjattu mahdollisuuksien mukaan." VintagEija's on verkkokaupan ja bulkin aikana erinomainen esimerkki käsityöläisyydestä ja kuratoinnista, jolla säntillisesti ja rakkaudella hoidettu myymälä voi pärjätä digitalisoituvassa maailmassa. Mannila on myös kamppaillut ansiokkaasti urheilu-vintagen valtavirtaistumista vastaan. Tyylitajusta kertovat niin ikään liikkeessä pidetyt musiikki-illat, joiden annista on usein vastannut hänen puolisonsa Timo Luostarinen, joka soittaa vanhoja sinkkuja matkalevysoittimilla. 

Mannilan sinnikkyys on ihme. Katoavien kivijalkakauppojen ja jatkuvasti nousevien liikevuokrien maailmassa hän on jaksanut pitää liikettä pystyssä vaihtuvissa osoitteissa ja myös laajentanut rohkeasti Turun ulkopuolelle, kuten kertoo mukanaolo Helsingissä kauppakeskus Redin SHM Storessa. 

Ilman Eija Mannilaa Turku olisi paljon tylsempi paikka ja turkulaiset tylsemmän näköisiä. 

Juri Nummelin -palkinnot jaettiin yökerho Dynamossa lauantaina 10.5. noin klo 20. 

Juri Nummelin -palkinto on turkulaisen kulttuurivaikuttajan Juri Nummelinin vuonna 2024 perustama palkinto, jonka saajat Nummelin valitsee itse päättämistään ehdokkaista. Tarkoitus on jakaa palkinto vuosittain Nummelinin syntymäpäiväjuhlien yhteydessä. Palkintoon johtavasta ajatus- ja assosiaatioketjusta Nummelin kiittää runoilija Karri Kokkoa. 

Juri Nummelin -palkinnot 2024

Elämäntyöpalkinto: Harri Kumpulainen

Harri Kumpulainen (1948-2025) on pitkän linjan kirjailija, toimittaja ja kustantaja, joka on urallaan toiminut marginaaleissa ja marginaalien marginaaleissa. Hän on kirjoittanut romantiikkaa kioskilehtiin, scifiä ja kauhua aikakauslehtiin, oppineita ja pohdiskelevia esseitä tieteiskirjallisuudesta, hän on toimittanut Isojen poikien kuvaristikot -nimistä lehteä, hän on kirjoittanut Turun murteella pakinoita, jotka peittoavat monien muiden murrepakinat nokkeluudessaan ja hauskuudessaan. Vuodesta 2007 hän on julkaissut Turbator-kustantamollaan kirjoja tinkimättömällä linjalla ja keskittynyt alueisiin, joita isommat kustantamot hylkivät: kauhuun, scifiin, länkkäreihin, vanhoihin seikkailutarinoihin, suomenruotsalaiseen fantasiaan, pornoon. Ylipäätään Kumpulainen on uskonut novelliin, lyhyeen mittaan, niin yhden kirjailijan novellikokoelmiin kuin antologioihinkin, usean kirjoittajan yhteiskokoelmiin, jollaisia kukaan muu ei 2000-luvun alussa julkaissut. Sittemmin monet muut kustantajat ovat ottaneet antologiat ohjelmistoonsa, eikä antologiabuumi vaikuta vieläkään laantuvan. Ilman Harri Kumpulaista suomalainen kirjallisuus olisi paljon tylsempää.

Kyse on myös henkilökohtaisesta tunnustuksesta, sillä tein ensimmäiset antologiani nimenomaan Harri Kumpulaiselle. Ilman Harri Kumpulaista ei olisi Juri Nummelinia siinä mitassa kuin hänet nyt tunnemme. 

Elämäntyöpalkinto: Jussi Lehtinen ja Dynamo

Jussi Lehtinen on pitkän linjan klubiyrittäjä, jonka ravintoloita ovat olleet legendaarinen Appelsiini, keikkapaikka Säätämö ja Bar Kuka. Legendaarisin on kohta 30 vuotta samassa paikassa pysynyt Dynamo, Turun ja ehkä koko Suomen ainoa uusrenessanssityylisessä puutalossa sijaitseva vaihtoehtoklubi. Dynamon linjana on vuodesta 1997 saakka ollut avoimuus ja suvaitsevaisuus, mikä näkyy nykyään muun muassa siinä, miten sateenkaariväki on ottanut paikan omakseen. Dynamossa kunnioitetaan myös perinteitä: paikassa on aina elävä DJ, joka päättää itse soitettavat biisit ja tekee valintoja myös lennosta, kuin improvisaationa. Omanlaisensa legenda on Esko Routamaa, joka soittaa frakki päällä mykkäelokuvien musiikkia, jossa ei ole droppeja, mutta saa silti tanssilattiat täyteen. Dynamon olemassaolo on ihme. 

Monille 50-vuotiaille ja vanhemmille indiemusiikin parissa kasvaneille Dynamo on käytännössä ainoa vaihtoehto, jos tanssijalka vipattaa ja haluaa viikonloppuiltoihinsa muutakin kuin rauhallista baarissa istumista. Ilman Jussi Lehtistä Turun yöelämä ja kulttuurielämä ylipäätään olisivat paljon tylsempiä.

Tomi Tuominen ja Alfa Antikva

Tomi Tuominen on turkulainen monialainen kulttuuritoimija, joka osti rappiotilaan päässeen tunnetun Alfa Antikva -antikvariaatin vuonna 2021. Hän muutti alun perin vuonna 1983 perustetun antikvariaatin konseptia ja muokkasi tilaa viihtyisään ja valoisaan suuntaan. Hän ei kuitenkaan kajonnut siihen, mikä antikvariaateissa ihmisiä eniten viehättää: vanhaan tavaraan ja menneen ajan kulttuuriartefakteihin. Myynnissä on kirjoja, sarjakuvia, elokuvia, levyjä ja niin sanottua pop-antiikkia, kuten pelejä, ukkeleita ja bändipaitoja. Lisäksi tilassa on järjestetty keikkoja, ja asiakaskokemusta on muutenkin pohdittu tarkkaan, levyjä voi esimerkiksi kuunnella ennen ostopäätöstä. Uudistettu Alfa Antikva on osoittautunut todella suosituksi antikvariaatiksi, vaikka antikvariaattien ajan piti olla jo ohitse.  

Tuominen on toiminnallaan osoittanut, että käytetyn tavaran kauppoja vielä tarvitaan. Lisäksi hän on osoittanut, että kivijalkakauppa voi olla aktiivinen ja tarpeellinen tila, jossa ihmiset käyvät viihtyäkseen, ja että 2020-luvullakaan verkkokauppa ei ole välttämättömyys. Ylipäätään Alfa Antikva osoittaa sen, että kaupungeissa ei tarvitse luopua pienistä korttelikaupoista. 

Alfa Antikva on yhteisö myös somessa, minkä takaavat Tomi Tuomisen kirjoittamat humoristiset, ironiset ja itseironiset ja popkulttuuriviitteitä vilisevät päivitykset. Erään tuntemani kirjallisuudentutkijan sanoin kaikkien firmojen tulisi ottaa mallia Alfa Antikvan somepäivityksistä: "Olen kateellinen päivitysten kirjoittajalle sujuvasta ilmavasta tyylistä." 

Ilman Alfa Antikvaa Turku olisi paljon tylsempi paikka.