Juri Nummelin -palkinnot 2026

Antti Nylénille ja Bokehille radikaalista ja tyylitietoisesta työstä kirjallisuuden ja julkaisukulttuurin parissa

Jokainen tietää, että kirjallisuus on kriisissä. Se on aina ollut kriisissä, mutta nykyisenä äänikirjojen ja tekoälyn aikana kirjallisuus on ehkä uhatumpaa kuin aiemmin. Yksittäisten kirjojen myyntimäärät vähenevät jatkuvasti, kirjailijoiden toimeentulo on surkeampaa kuin koskaan, kuntien ja valtion julkinen tuki on vaarassa vähetä minimiin. 

Ylipäätään kirjan merkitys on kadonnut tai vähintään katoamassa. Fyysinen kirja ei merkitse suurelle osalle ihmisiä mitään. 

Ratkaisuja asiaan voi olla useita. Yhden niistä on tarjonnut Antti Nylén ja hänen vuonna 2020 alkanut julkaisuprojektinsa Bokeh. En käytä sanaa "kustantamo", sillä, kuten Nylén on itse sanonut, kuka tahansa pystyy kustantamaan, kunhan vain on ylimääräistä rahaa, ei tarvitse kuin laskut maksaa. Mutta julkaisemiseen ei moni pysty. 

Antti Nylén on osoittanut, että hän pystyy. Hän tekee kirjoittamansa manifestin mukaan kirjahkoja, joilla hän pyyhkii kaupallisen pölyn julkaisemisen teon yltä. Bokehin kirjoista suurin osa on hänen itsensä painamia, leikkaamia ja sitomia. Kirjojen painosmäärä on kahdestakymmenestä kahteensataan; vain muutama kirjapainossa painettu kirja ylittää tämän määrän ja lähestyy perinteistä kustannetta. 

Bokehin kirjat ovat myös graafista taidetta, kauniita ja kestäviä. Ne on tarkoitettu luettavaksi pitkään päin vastoin kuin suurin osa nykyisin kustannetuista kirjoista. Bokeh on julkaissut Ville-Juhani Sutisen ja Tekla Inarin valokuvakirjoja, E. L. Karhun ja Hanneriina Moisseisen tekstiilitaidekirjoja, Toni Lahtisen runoja, modernin runouden käännösklassikoita, kuten Francis Picabiaa, Antti Hurskaisen ja Laura Lindstedtin esseitä, myös jonkinlaisia epäkirjoja, jotka haastavat käsityksemme siitä, millainen kirja voi olla, kuten Kaikki nimet, jossa luetellaan Nylénin Jarvis-kissan kaikki lempinimet. Bokeh on kuitenkin saanut myös paljon julkista kiitosta esimerkiksi tuoreesta Roland Barthes -käännöksestä Valoisa huone, Nylénin omien esseiden yhteislaitoksesta puhumattakaan. Tärkeä myös Bokehin julkaisema Vastalause, Nylénin oma pamfletti yhteiskunnan kurjistavasta vaikutuksesta kulttuuriin. 

Bokeh voi tarkoittaa Antti Nylénin uudissanaa kirjahkoa, mutta alun perin se on japaninkielinen valokuvaustermi, joka tarkoittaa tarkennusalueen ulkopuolelle jäävää sumuista aluetta. Bokeh jättää tarkoituksella tarkentamatta, jotta näkisimme paremmin. Bokeh muistuttaa, että elämää ei ole tarkoitus elää tarkoin säädeltyjen raamien, esimerkiksi talouskuriajattelun, mukaan, vaan on oltava tilaa myös hämärien essee- ja runokirjojen selailuun ja ylipäätään sivistymiseen ja ihmisenä kasvamiseen. 

Ja siksi vuoden 2026 Juri Nummelin -palkinto myönnetään Antti Nylénille ja Bokehille radikaalista ja tyylitietoisesta työstä kirjallisuuden ja julkaisukulttuurin parissa. 

Marjo Haapasalolle ja Boutique Minnelle pitkäjänteisestä työstä pukusuunnittelun ja vintagekulttuurin parissa

Pukeutumiskulttuuri on kriisissä. Eettistä ja ekologista pukeutumista ja kierrätystä uhkaavat jättimäiset pakettivyöryt kiinalaista ultrahalpakaupoista, ja Suomessakin toimivat pikamuotikaupat vaihtavat valikoimaa muutaman viikon välein. 

Onneksi on ihmisiä, jotka taistelevat vastaan. Yksi näistä on turkulainen Marjo Haapasalo, joka on pyörittänyt Kaskenkadulla sijaitsevaa Boutique Minneä vuodesta 2007. Minne on keskittynyt hää- ja juhlapukujen suunnitteluun, jotka tehdään käsityönä laadukkaista materiaaleista, ja liikkeessä on saatavilla myös  vintage- ja secondhand- juhlapukuja sekä koruja ja asusteita. Vintagepukuja voidaan myös muunnella, mikä tekee niistä monikäyttöisempiä. Näin Marjo Haapasalo taistelee kertakäyttö- ja kerskakulutuskulttuuri vastaan, joskus turhautuneena, mutta aina urhoollisesti. 

Marjo Haapasalo on myös työskennellyt teatteripuvustuksen parissa, muun muassa Turun kesäteatterissa, Seinäjoen kaupunginteatterissa, Porin teatterissa, Linna-teatterissa ja Åbo Svenska Teaterissa. Turun Aurinkobaletin pukusuunnittelijana hän on työskennellyt vuodesta 1999 saakka.  

Marjo oli myös merkittävässä roolissa eri vuosikymmenten vintagetyylisiä häästailauksia ja hääkulttuuria esittelevässä kirjassa Hurmaavat häät, jonka muut tekijät olivat Elina Teerijoki ja Emilia Kallinen. 

Marjo on osoittanut myös ymmärtävänsä seksuaalista, sukupuolellista ja kehollista moninaisuutta. Kun olen teettänyt hänellä nimenomaan miehelle tarkoitettuja mekkoja, hän on heti ymmärtänyt, millaisista ratkaisuista pidän, mutta samalla kuitenkin osoittanut, millaisia muunlaisia ratkaisuja voi tehdä. Valmistuneet vaatteet ovat olleet tyylikkäitä, mukavia ja nimenomaan minulle tehtyjä. 

Ja muun muassa siksi vuoden 2026 Juri Nummelin -palkinto Marjo Haapasalolle ja Boutique Minnelle pitkäjänteisestä työstä pukusuunnittelun ja vintagekulttuurin parissa. 

Aleksi Sibeliukselle, Santeri Ruohoselle ja Oluthuone Hannikaiselle rajoja rikkovasta mutta vanhaa sopivasti säilyttävästä työstä baari- ja kaupunkikulttuurin parissa

Kirjallisuuden ja pukeutumisen lisäksi kriisissä ovat myös kaupunkitilat. Jatkuvasti vähemmän on olemassa kodikasta ja kutsuvaa tilaa, jota ei olisi jo kättelyssä suunniteltu piloille tai joka ei tyrkyttäisi itseään muodikkailla ratkaisuilla. 

Siksi on ilo löytää aivan kuin uutena jokin tila, joka sekä täyttää aiemman tehtävänsä että kutsuu uusia yleisöjä kuitenkaan menettämättä mitään ominaisluonteestaan. Tällainen on Oluthuone Hannikainen, jossa kävin ensimmäistä kertaa vasta vuonna 2023 tai 2024. 

Monille Hannikainen on näyttäytynyt vain tavanomaisena korttelikapakkana, jossa kantapeikot istuvat käsi tuopissa tiukasti kiinni. Vuonna 2022 paikka sai uudet omistajat, joilla oli järkeä olla tekemättä paikalle mitään. Aleksi Sibelius tuli samana vuonna ravintolapäälliköksi, ja hän sai vapaat kädet kehittää baarin toimintaa. Aleksi ymmärsi, että täysin uuden rakentaminen vanhoihin tiloihin olisi ollut väärin kanta-asiakkaita kohtaan eikä olisi välttämättä tuonut uusia asiakkaita. Myös se, että minkäänlaista budjettia ei aluksi ollut, vapautti kädet. Kirjailija Tuomas Mustikaisen avustuksella Hannikaiseen perustettiin kirjaillat, jotka ovat alusta alkaen vetäneet innostuneita kuulijoita. Lisäksi kortensa ovat tuoneet kekoon kitaristi Topias Tiheäsalo, joka on järjestänyt Hannikaisessa ilmaisia jazz- ja muita keikkoja, sekä DJ Arttu Seppänen, joka on tuonut Turkuun mielettömät Jytää ja iskelmää -illat. Näissä voi nähdä, kun parikymppiset ryntäävät saman tien tanssilattialle kuullessaan vaikkapa Vera Teleniuksen "Mani Manin" ensitahdit. Hannikaisen musiikkitoiminta on laajentunut viime aikoina, varsinkin kun baariin pystyttiin hankkimaan uudet PA-laitteet. Lisäksi Santeri Ruohonen tuli toimintaan mukaan, jolloin paikkaan on voitu järjestää useampia musiikkitapahtumia. Tätä kirjoittaessani Hannikaisessa ollaan järjestämässä vibrafonisti Severi Pyysalon muistokonserttia. 

Hannikainen ei kuitenkaan ole missään vaiheessa lakannut olemasta kantapeikkojen oma baari. Se on sitä edelleen, mutta samalla siitä on tullut kuin vaivihkaa kulttuurin- ja musiikinjanoisen yleisön suosikkipaikkoja, jossa on aina halpaa olutta. Oluthuone Hannikainen osoittaa hienosti, miten kerroksellisuus on itsessään arvokasta. Viimeksi 1990-luvulla remontoidussa baarissa on lämmin ja kodikas tunnelma, ja siellä kokoontuu aina yhteisö, mikä on todella arvokas asia 2020-luvulla. 

Ja siksi vuoden 2026 Juri Nummelin -palkinto myönnetään Aleksi Sibeliukselle, Santeri Ruohoselle ja Oluthuone Hannikaiselle rajoja rikkovasta, mutta vanhaa sopivasti säilyttävästä työstä baari- ja kaupunkikulttuurin parissa. 

Elämäntyöpalkinto Vesa Kataistolle pitkäjänteisestä ja periksiantamattomasta työstä sarjakuvakulttuurin hyväksi 

Suomalainen sarjakuva on kriisissä. Se on ehkä laadukkaampaa ja moniäänisempää kuin koskaan, mutta julkaisut eivät näy julkisuudessa eivätkä ne myy. Uusien kotimaisten sarjakuvien julkaisu on jäänyt muutaman pienen toimijan harteille, kun isommat kustantamot keskittyvät vain hiukan yliolkaisesti tehtyihin varmoihin ja nostalgialla pelaaviin käännösnimikkeisiin. 

Onneksi on ihmisiä, joille sarjakuva on elävää kulttuuria ja itseisarvo. Vesa Kataisto on tällainen ihminen. Itseään säästämättä hän on työskennellyt sarjakuvan parissa useita vuosikymmeniä. Hän oli mukana perustamassa sarjakuvabaari Cosmic Comic Cafea vuonna 1997, ja hän kirjoitti samaan aikaan sarjakuva-arvosteluja ja muita juttuja Turun Ylioppilaslehteen sekä muihin lehtiin. Myöhemmin hän oli Sarjainfon päätoimittaja vuosina 2004-2009, ja hän onkin ollut lehden pitkäaikaisin päätoimittaja ennen nykyistä päätoimittajaa, Aino Sutista. Vesa Kataisto on myös työskennellyt sarjakuvien kustannustoimittajana Arktisessa Banaanissa, Täydessä Kädessä ja Otavassa, jossa hän on viimeksi toiminut Fingerporin parissa. Vesa on myös suomentanut useita sarjakuvia, kuten Aarne Ankkaa, Modesty Blaisea ja Vastakarvaan. Hatun arvoinen suomennostyö on Derf Backderfin Kent Staten käännös. 

Vesan työ sarjakuvan parissa on laajaa myös järjestökentällä, ja hän on ollut Sarjakuvaseuran hallituksessa todella pitkään. Lisäksi hän on toiminut monissa sarjakuvatapahtumissa väsymättömänä haastattelijana. Vesa Kataiston mukaan on nimetty kiertopalkinto, jonka hän luonnollisesti sai itse ensimmäisenä. Palkintona oli tuolloin pullo Jaloviinaa. Vesa on myös saanut Kemin sarjakuvapäivien Lehti-Lempi-palkinnon vuonna 2006. Vesa tunnetaan myös väsymättömänä kirjojen roudaajana. 

Vesa Kataisto on pyyteettömästi sarjakuvan puolella. Hänen tiedetään maksaneen omista taskuistaan joidenkin sarjakuvateosten julkaisemisen, kun muualta ei rahaa ole tullut. Hän on kirjoittanut sarjakuvamme historian parhaan Pöyrööt-parodian. Ilman Vesa Kataistoa suomalainen sarjakuva olisi paljon tylsempää. 

Siksi elämäntyöpalkinto sarjakuvan parissa tehdystä työstä Vesa Kataistolle!